Kartta - Keita (Keïta)

Keita (Keïta)
Keita on kaupunki, kunta ja Keitan departementin hallinnollinen keskus Tahouan alueella Nigerissä. Se sijaitsee Sahelin vyöhykkeellä noin 75 kilometriä Tahouasta kaakkoon. Kunnassa on 56 000 (vuonna 2010, arvio) ja kaupunkialueella 8 600 asukasta (vuonna 2001, väestönlaskenta).

Keitan kunnan pinta-ala on 820 neliökilometriä. Se rajoittuu pohjoisessa Abalakin departementin Tabalakin, idässä Keitan departementin Ibohamanen, etelässä Garhangan ja lännessä Tamaskén kuntiin. Pinnanmuodostukseltaan alue on laaksojen halkomaa tasankoa. Tasangolla on pensas- ja heinäkasvillisuutta ja laaksoissa myös puustoa. Kasvillisuus ja eläimistö on kärsinyt suuresti ihmisen toiminnasta. Sadevesi kerääntyy muutamiin patoaltaisiin.

Kuntaan kuuluu 47 hallintokylää, yksi perinteinen kylä, yhdeksän pikkukylää sekä kolme kaupunginosaa, joiden nimet ovat Idewaran, Lissawan ja Moulela. Asukkaat ovat hausoja, tuaregeja ja fulbeja. Heistä valtaosa on muslimeja, mutta joukossa on myös animisteja.

Kaupungin kautta kulkee Tahouan ja Madaouan välinen maantie. Pääasiallinen elinkeino on sade- ja keinokasteluun perustuva maanviljely. Tärkeimmät viljelykasvit ovat hirssi, durra, lehmänpapu, maapähkinä, maissi, okra ja bataatti sekä kuivana aikana sipuli, tomaatti, peruna, kurpitsa, maniokki, vesimeloni ja salaatti. Jälkimmäisestä ryhmästä suurin osa menee myyntiin, mutta esimerkiksi hirssin tuotanto ei riitä edes perheiden omaan kulutukseen. Maanviljelyn ohella harjoitetaan lähinnä paimentolaisuuteen perustuvaa karjanhoitoa. Kotieläimiä ovat vuohet, lampaat, naudat, aasit sekä vähäisemmässä määrin kamelit, siipikarja ja hevoset. Naiset tekevät käsitöitä ja harjoittavat pienimuotoista kaupankäyntiä. Daniassa ja Galéssa on kipsi- ja kalkkiesiintymiä, joita hyödynnetään toistaiseksi vain käsivoimin. Vähintään yksi jäsen jokaisesta perheestä työskentelee muualla ansiotöissä. Matkailua alueelle ei ole lainkaan.

Kunnassa on 33 alkeiskoulua ja kolme madrasaa, yläkoulu ja keskikoulu. Vuonna 2006 alkeiskoulua kävi 65 % lapsista. Terveyspalveluihin kuuluu kaksi terveyskeskusta, synnytyslaitos, apteekki, piirisairaala ja seitsemän terveysasemaa. Palvelujen tasoa kuvaa se, että kunnassa ei ole yhtään lääkäriä. Vesihuolto käsittää kaupunkikeskuksen vesijohdon, neljä käsivoimin toimivaa pumppukaivoa ja 69 sementillä vahvistettua kyläkaivoa.

 
Kartta - Keita (Keïta)
Kartta
Google Earth - Kartta - Keita
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Keita
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Keita
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Keita
OpenStreetMap
Kartta - Keita - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Keita - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Keita - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Keita - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Keita - OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta - Keita - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Keita - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Keita - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Keita - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Keita - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Niger
Nigerin lippu
Nigerin tasavalta eli Niger on sisämaavaltio Länsi-Afrikassa. Sen rajanaapureita ovat Nigeria, Tšad, Libya, Algeria, Mali, Burkina Faso ja Benin. Maa itsenäistyi vuonna 1960, ja se oli sotilaiden hallitsema ja sillä oli yksipuoluejärjestelmä vuoteen 1991 asti.

Suurin osa Nigerin 1,27 miljoonan neliökilometrin pinta-alasta on Saharan autiomaata ja Sahelia. Niinpä arviolta 22-miljoonainen väestö keskittyy maan eteläosaan. Nigerillä on suuret uraanivarat, mutta se on silti maailman köyhimpiä ja vähiten kehittyneitä maita.
Valuutta / Kieli  
ISO Kieli
HA Hausan kieli (Hausa language)
KR Kanurin kieli (Kanuri language)
FR Ranskan kieli (French language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Algeria 
  •  Benin 
  •  Burkina Faso 
  •  Libya 
  •  Mali 
  •  Nigeria 
  •  Tšad